(Jos otsikko ei ole kieliopillisesti oikein, niin voi voi. Minä en tiedä saksasta juuri muuta kuin ich kann nicht Deutsch sprechen.)

Kuukausi sitten E34-laumaamme liittyi uusi jäsen: diamandschwatz-metallic-toukka vuodelta 1992, M50B20-koneella. Auto on sellainen fifty-fifty, eli puoliksi ihan timanttia ja toinen puoli ihan täyttä paskaa. Mutta se hyvin säilynyt puoli on sen verran hyvin säilynyt, että päätimme ottaa riskin ja koittaa saada tästä ajettavan. 

Ensinnäkin, kun isäntä kävi hakemassa auton kotiin, jännityselementit olivat kohdillaan. Edessä oli kierot jarrulevyt, takana kierot vanteet, ja mittaristo, mukaan luettuna bensamittari, ei toiminut. Matkaa oli sellaiset 350 km. Mikäs siinä letkan mukana ajellessa, mutta bensamittarin toimimattomuus aiheutti hiukan ylimääräistä sydämentykytystä. Kotipihaan päästiin kunnialla. Siitä sitten seuraavan kerran käynnistäessä ei kone käynnistynytkään enää, eli viimeiset kilsat oli ajeltu pelkillä höyryillä. 

Ensivaikutelmani oli, että auto oli ollut yhdellä omistajalla elämänsä ensimmäiset 10 tai 20 vuotta, ja sitten sen oli ostanut joku teeseitsemies, joka oli tehnyt enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Etupää oli madallettu (ihan oikein, mistä pisteet), pakoputken tilalle oli rakennettu joku kammottava kötöstys joka vuoti tuhannesta kohtaa ja kuulosti samalta kuin elefanttiperhe hernekeittopäivän jälkeen; tuulilasissa oli sellainen halkeama, että sulanvaihdon yhteydessä pyyhkijänvarsi on päästetty putoamaan suoraan lasille; kontin luukku oli ilmeisesti vaihdettu ja piuhat oli liitetty uudelleen abiko-liittimillä, joten keskuslukko ei tietenkään toiminut. Apparin etuiskari oli vuotanut nesteet pihalle, joten se yhdistettynä jäykkään alustaan aiheutti hampaiden kalinaa aina töyssyyn ajettaessa. Öljypohjassa oli paikka. Takaluukusta puuttui kaksi polttimonkantaa ja verhoilu, ja kattoverhoilukin oli irrotettu. Mutta penkit olivat nahkaa ja sisusta muuten ok kunnossa. Ja siinä oli automaattiloota! 

Koppakin oli hiukan rujo. Pohjassa oli enemmän ruostetta kuin ehjää peltiä, kattoon oli porattu pari ruuvinreikää ja hajonnut etupuskuri näytti siltä kuin se olisi kasvattanut torahampaat, mutta muuten pellit olivat ihmeen hyväkuntoiset, oven ajareunoja ja takaluukkua myöten. 

Autoon oli myös laitettu xenonit. Niistä oli molemmista lyhyiden valojen lasit halki, ja lisäksi sähköliitännät olivat mallia erittäin mielenkiintoinen. Niiden korjailussa meni ilta jos toinenkin, samoin iskarinvaihdossa ja etupään uusien levyjen ja palojen vaihdossa. Toiset vanteetkin piti hommata vääntyneiden tilalle.

Moottorissa näytti kaikki olevan päällisin puolin kunnossa: ei mitään omatekoisia virityksiä tai ihme näperryksiä. Normaaleja asioita vain, kuten öljyä itkevä venakopan tiiviste, mutta se nyt enemmän sääntö kuin poikkeus.  Kone kuitenkin kävi, joskin vähän ontuen, mutta arvelin sen paranevan perusteellisella huollolla. 

Ja tarrat piti toki laittaa ikkunaan.

Leimalta musta ei tietenkään mennyt läpi, mutta sen tiesikin jo etukäteen. Piti korjata, mutta aika loppui kesken. Hylky tuli käsijarrusta ja päästöistä, noottia taas tuulilasista, töötistä (ei toimi), kilven valoista, usa-tyylisistä vilkuista, moottorin öljyvuodosta ja etupään toisesta koiranluusta. Tässä ollaan nyt töiden ohessa iltapuhteina fiksailtu autoa vähän joka ilta, ja nyt ollaan jo niin pitkällä, että enää huolenaiheena ovat päästöt.

Käsijarrukengät olivat yksi hirvitys. Pintaa oli jäljellä noin 1/3, tähän tyyliin:

Kumma juttu, ettei käkkäri pitänyt!

Mutta palatakseni vielä siihen huoltoon. Aloitin sen tuossa yksi ilta pari viikkoa takaperin, kun vaihdoin ensin ilmansuodattimen (ihme, että moottori oli ylipäätään saanut ilmaa sen läpi) ja sen jälkeen kaikki tulpat, Halusin myös tutkia, miltä puolat näyttävät, koska ne ovat tämän moottorin heikko kohta. Nostettuani kaikki ylös en tiennyt olisinko halunnut itkeä, nauraa vai kenties yrjötä, vai kaikkea yhtä aikaa. 

Ensinnäkin, puolat olivat tämmöinen sekalainen seurakunta:

Kaikki Jeesuksen vanhoja, neljässä pahoja halkeamia, ja joukossa (5. pytyssä) yksi epämääräisen näköinen töttörö, josta ei tiennyt mistä koneesta se alun perin oli ja että mikä hitto se edes oli. Lähemmin tutkittaessa se paljastui Boschiksi, mutta sille oli käynyt hiukan köpelösti:

Lisäksi puolien toinen maapiuha, se punottu metallinen johto, puuttui kokonaan. 

Toisekseen, tulpat suorastaan uivat öljyssä. 4 pyttyä oli sellaisessa kunnossa, että hyvä kun tulpasta näkyi pää sieltä mustan lillingin keskeltä:

Ja tässä kaikki. Näitä on jo vähän pyyhkäisty, eli olivat vielä märemmät alun perin:

Pisteet siitä, että tulpat olivat sentään oikeaa laatua, vaikkakin NGK:t. Boschit toimivat oman kokemukseni mukaan paremmin.

Jos olisin tiennyt, mitä hirvityksiä puolien ja tulppien osalta paljastuu, olisin ostanut paitsi uudet tulpat, myös uudet puolat valmiiksi. Mutta en ollut arvannut. Sitä kammottavaksi sulanutta Boschin puolaa en todellakaan aikonut panna takaisin. Päivä oli lauantai ja oli ilta, joten silloin en päässyt puolaostoksille, niinpä piti keksiä jotakin. Onneksi jemmassa sattui olemaan yksi tuollainen ikivanha Zündspule, joka saattaisi toimia, tai varmasti olisi ainakin askel parempaan suuntaan. 

Osoittautui, ettei se siitä paljon kummennut; itse asiassa moottori rupesi käymään entistä huonommin uusilla tulpilla. Sitä aikani ihmettelin ja kävin jopa vikakoodinluvussa, jossa ilmeni, että lambdan lämmitys ja nokka-akselin anturi reistailivat. Lambdan vaihdon jälkeenkään ajettavuus ei parantunut, vaan huononi koko ajan: moottori hyrskytti tyhjäkäynnillä niin että hampaat tuntuivat tippuvan suusta, kiihtyvyys oli luokkaa kilpikonna, putkessa ja imusarjassa paukkui ja ylipäätään tuntui siltä, että kone kävi vain puolella teholla ja senkin puolen se hukkasi jonnekin minne ei pitäisi.

Edessä oli mysteeri: miksi uusien osien vaihto vain pahensi tilannetta? Jotenkin sen täytyi liittyä tulppiin tai puoliin, koska asiat olivat pahentuneet eksponentiaalisesti sen jälkeen, kun vaihdoin tulpat ja puhdistin puolat. Mittasin puolista ohmit: kaikki kunnossa.

Monta iltaa mietittyäni, mikä meni pieleen, päätin kokeilla mustaan oman autoni puolia. Jos se vaikka sittenkin olisi niistä kiinni, vaikka ohmilukemat olivat normaalit. Kas! Sehän alkoi toimia. Putkeen ja imusarjaan piereskely loppui kuin seinään, kone kävi kuin kello, ja kun kaasun polkaisi pohjaan niin mentiin eikä meinattu. 

P oli ystävällinen ja selitti mysteerin. Joskus, kun puolat ovat olleet tarpeeksi pitkään kiinni tai ne ovat tarpeeksi vanhat, niiden liitinnastat murtuvat irrotettaessa. Nastat murtuvat puolan sisältä, joten ohmilukemat ovat normaalit ja puola näyttää ehjältä, mutta jännite ei kulje, joten se ei toimi. Niin oli ilmeisesti käynyt tässäkin tapauksessa. 

Maanantaina saadaan uudet puolat, ja sitten otetaan taas päästöt ja katsotaan, meneekö tällä kertaa läpi.

BMW - koska korjaaminen on niin vitun kivaa.