Suoritin eilen sellaisen jarruremontin, että siihen verrattuna varmaan KAIKKI tulevaisuuden jarruhuollot tuntuvat helpoilta kuin sormien napsautus. (Olettaen, että osaa napsauttaa sormia.) Nosturille pääsi tällä kertaa Alpinweiss, jonka (taka)jarrut ovat pitäneet epäinhimillistä kirskunaa jo varmaan viimeiset kaksi vuotta, mutta asialle ei ole jaksettu tai viitsitty tehdä mitään. Minä rupesin tekemään. Auto on nimittäin saatava leimalle kuukauden sisään.

Irrotettuani takarenkaat näin heti, että a) jarrupalat olivat niin loppu että metalli näkyi ja b) jarrulevyt olivat niin urilla, että hirvitti. Liukutapeista puuttui suojatulpat ja oikealta puolelta jarrusatulasta puuttui jousi, minkä vuoksi satula ja mäntä olivat kääntyneet vinoon.

Tässä kuva vanhoista jarrupaloista:

Ja vielä verrattuina uusiin:

Että olihan nuo ehkä jo aika vaihtaa.

Sitten männät. Sen toki tiesin jo hommaan ryhtyessäni, että männät tulisivat sitten olemaan aivan helkkarin jumissa, koska kummassakaan ei ole enää vuosikausiin ollut suojakumia, mutta en aavistanutkaan, miten jumissa ne itse asiassa olivat. Minulla oli suunnitelmissa ensin yrittää avata ilmausnipat, ja jos ne aukeaisivat, irrottaisin satulat, putsaisin ja huoltaisin ne ja laittaisin uudet suojakumit paikalleen. Ja sitten vaihtaisin jarrunesteet.

Eikö mitä. Auto oli toista mieltä.

Calypsorotistahan minä katkaisin takaa toisen ilmausnipan, ja sen vuoksi tiesin olla supervarovainen niiden kanssa. Suihkutin nippaan rasvaa, annoin sille lämpöä, suihkutin vähän lisää rasvaa ja annoin vaikuttaa hetken. Sitten kokeilin kääntää. NIPS! Nippa katkesi kuin kuiva oksanpätkä. Minulta taisi siinä kohtaa päästä muutama perkele.

No, suunnitelma B oli se, että vaihdan uudet levyt ja palat ja mennään vanhoilla satuloilla, kunnes auton omistaja eli isäntä hommaa uudet satulat. Kaikki meni ihan hyvin siihen saakka, kunnes piti saada mäntä liikkumaan. Eihän se mahdu paikalleen uusien palojen kanssa, jos sitä ei paina sisään. Molemmat männät olivat hyvin sitkeästi sitä mieltä, että he eivät liiku vittu sitten yhtään mihinkään. Ruostuneet jumiin, mokomat. Oli silkka ihme, että siinä autossa oli enää ylipäätään minkäänlaisia jarruja.

Minun näppivoimani eivät riittäneet mäntien painamiseen, joten jouduin konsultoimaan työkaveria. Oikean puolen mäntä saatiin liikkeelle puolen tunnin ähräämisen jälkeen ensin papukaijapihdeillä ja sitten jarrumäntätyökalulla, jota avitettiin vähän jakoavaimilla. Vasen oli pahempi. Siihen piti käyttää puristustyökalua, semmoista, jota ei kyllä taatusti ole suunniteltu itsepäisten jarrumäntien kesyttämiseen.

Mutta ne männät menivät kuin menivätkin sisään. Sain jarruihin uudet levyt ja palat, putsailin ja rasvasin liukutapit ja laitoin tappeihin uudet suojalätkät. Mäntien suojakumit jäivät nyt käyttämättä, mutta mitä siitä. Niitä saattaa vielä tarvita.

Ja kas kummaa, jarrut eivät enää vikise.

Lukaisin muuten huvikseni autosta vikakoodit siinä hollilla ollessani. Sieltä pomppasi niin hassu vika, että siitä oli pakko ottaa kuva:

Mitään muuta hassuahan tuossa ei ole kuin se, että koko autossa ei ole lambda-anturia.

Heh.

Jatketaan, kunhan saan ne uudet satulat käsiini.

Ja ihan oikeasti, ihmiset. Huoltakaa ne jarrut ajoissa.