Ajoin Calypsorotin katsastukseen tietäen, että auto narahtaa joko 1) iskareista tai 2) etupään nivelistä. Veikkaus numero kaksi toteutui, ja sen lisäksi oli jotain muutakin, josta auto jäi kiinni.

Iskarit olivat hyvässä kunnossa. Alvadista tilatut osat ovat olleet positiivinen yllätys.

Pakoputkesta ei tullut kommenttia. Ei myöskään viime kesänä (rumasti) paikatuista helmoista.

Etuvaloissa oli vähän sanomista: valoteho on heikentynyt, eli heijastinpinnat vai mitkä ne on siellä umpion sisällä menevät vaihtoon. Ei tekisi kyllä pahaa uusia umpioitakaan, sen verran himmenneet ne ovat.

Jarrut menivät nippa nappa läpi: takajarruissa ilmeni aika iso heitto jarrutuksen loppuvaiheessa. Jarrut jäävät jumiin, mikä on todennäköisesti likaisten mäntien syytä. Se saattaa selittää myös jarrujen raivostuttavan ulinan. Pitää siis käyttää takajarrut auki ja rasvata männät. Lisäksi kuskin puolen etujarruputki oli irronnut klemmaristaan, joten sitä pitänee kiristää.

Päästöt heittivät aika hurjia lukemia. Olin taas kerran unohtanut konttorille ajaessani sen, että M50 tarvitsee ihan oikeasti kuumat katalysaattorit ennen kuin tyhjäkäyntipäästöt ovat kohdallaan. Niinpä tyhmänä ajaa posottelin vain sen viitisen kilometriä maantietä ja suoraan katsastukseen. Sanoin kyllä katsastusmiehelle, että sun pitää sitten ihan tosissaan antaa sille autolle kenkää että saat katit kuumiksi, mutta minun olisi varmaan itse pitänyt istua sinne ohjaamoon ja runtata kaasu pohjaan, koska katsastaja kaasutteli pari minuuttia ja antoi sitten olla. Eihän se riitä.

Voi toki myös olla, että katalysaattorit ovat viimeinkin tulleet tiensä päähän, tai sitten moottorista on joku anturi levinnyt, koska päästöt olivat aika hurjat: CO% 2,40, CO2 14,50, HC ppm 420, O2 0,00... ja voi perse, minusta rupesi yhtäkkiä tuntumaan siltä että olen käynyt tämän asian läpi jo ainakin kolmesti. Unohdan sen vaan joka vuosi uudelleen. Ehkä ennen seuraavaa katsastusta pitää liimata lappu auton tuulilasin sisäpuolelle: OTA ENSIN VAUHTIA AINAKIN 30 KM.

Ja tietenkin niistä etupään nivelistä on taas hajonnut jotain. Nyt oli levinnyt vasen reaktiotanko, toinen niistä, jotka vaihdoin vuosi sitten. (Vai joko siitä on pari vuotta?) Samoin raidetangon päitä oli paskana. Kunhan tästä pääsen vähän enemmän varoihini, en ikinä enää osta Motonetistä yhtä ainoaa niveltä tai tukivartta, vaan kaikki marmoritiskin takaa. Ainakin tämän kerran on vielä pakko tyytyä halpiskuraan.

Ja vielä yksi ylläri. Olen jo parisen viikkoa haistellut aina auton ohi kulkiessani ja konttiin kurotellessani, että lemahtaapas täällä bensalle. En oikein tiennyt mistä se haju tulee, enkä tiennyt mitä edes epäillä. Konttorin nosturillahan se selvisi: bensalinjat vuotaa. Voi vittu, ihan suoraan sanottuna. Siellä takapäässä poikkipäin kulkevissa putkissa oli molemmissa semmoinen 20-30 cm ihan märkää pätkää, ja bensapisaroita tipahteli harvakseltaan siitä klipsin kohdalta.

Muutoin saan kyllä auton määräajassa kuntoon, mutta tuo päästöarvo vähän hirvittää. Jos katit on hajonneet, niin milläs rahalla minä uuden ostan. Laatuvehje maksaa KL:llä yli tonnin. Pitänee tyytyä Biltsun roskapyttyyn, joka kestää tuurilla vuoden...