Lauantai 25.4.2015

Edelliseen stooriin jatkoa.

Viikko sitten sain kuningasidean: luetaanpa tuon Alpinweissin vikakoodit, josko sillä selviäisi, mitä sieltä on mennyt. Auto itse oli vain eri mieltä. Eihän siitä mitään tullut, koska boksiin ei taaskaan saanut yhteyttä.

Epäilin, että edellisen kerran vikakoodinluvun epäonnistumiseen olisi ollut syynä Autocomin liian uusi ohjelmisto, koska samainen laite ei ollut päässyt edes minun autoon käsiksi. Mutta eipä ollutkaan. Jostakin syystä yhteysongelma on ja pysyy edelleen. Samat laitteet, joilla minun bemmin vikakoodit luettiin vuosi sitten (kiitos siitä silloin ja tästä nyt BreeZille foorumilta), eivät saaneet yhteyttä myöskään tähän valkoiseen eekolmeneloseen. Jossakin on katkos, mutta missä?

Tällä kertaa selvisi ainakin, mihin päärele oli jemmattu. Se oli ilmamassamittarin ja ilmansuodatinkotelon alla parin muun releen kanssa. Kaikkein merkillisintä oli, että joku poltergeist oli iskenyt releen - juurikin sen valkoisen pääreleen - irti pohjastaan. Releen pinnit näyttivät siltä, että sieltä oli jossain vaiheessa tullut valokaarta läpi, mutta kyllä se ehjä oli, koska se naksui kun laittoi virrat päälle. Muut releet naksuivat myös. Niistä ei siis teoriassa pitäisi kiikastaa.

Sehän nyt oliskin ollut ihan liian helppoa, että vika olisi vain ollut pääreleessä, joka oli irronnut syystä X! Mutta ei. Vaikka rele laitettiin paikalleen, ja vaikka se (ilmeisesti) on ehjä, auto ei käynnisty, ei edes lupaa.

Mulla oli yleismittari mukana, joten rupesin huvikseni mittailemaan moottorinohjausboksin liittimen toimintaa. En saanut mitään lukemia ja kerkesin jo riemastua, että hei, tästähän on nämä johdot palaneet tai murtuneet tai jotain. Mutta sitten rupesimme tutkimaan puolaa... ei virtaa. Moottorinohjauksen johtosarjan liitintä... ei lukemia mistään pinnistä.

Sitten rupesi epäilyttämään. Ihan varmuudeksi mitattiin akun jännite.

...Ei lukemia.

Mun yleismittari oli rikki. Se on näemmä jossain vaiheessa väsähtänyt. Ohmialueella lukemia tulee, mutta ei tasavirta-alueella. Ei mitään.

Tässä vaiheessa teki mieli juosta pää lähimpään seinään.

Tutkimukset jatkuu huomenna toisella mittarilla. Siihen saakka oletuksena on kuitenkin, että moottorinohjauksen johtosarja on kärähtänyt. Se selittäisi sekä kipinäongelman että sen, ettei ecu puhu mitään.

Toisaalta, rikkinäinen ecu selittäisi saman asian. Sekään kun ei ole poissuljettu vaihtoehto.

Niin, ja edellisen postauksen jälkeen on tosiaan selvinnyt ainakin se, että bensapumppu toimii. Pääongelma on se, että kipinää ei tule.

 

Sunnuntai 26.4.2015

20150426_130120.jpg

Se on kotipihassa nyt viimeinkin, se valkoinen murheenkryyni.

Tänään päästiin testaamaan puolalle tulevaa virtaa toimivalla yleismittarilla. Kyllähän sinne virta tuli, eli ongelma oli siinä, että kipinä ei lähtenyt eteenpäin puolalta. Olin ottanut messiin sen toisen Motronicin boksin, jota kokeilin nyt lähinnä huvikseen. En enää oikein uskonut itsekään että vika olisi siinä. No, eihän se sillä käynnistynyt, tietenkään. 

Loppujen lopuksi vikapaikkoja löytyi kaksi:

Ensinnäkin se päärele, joka oli irronnut. Se ei kai ollut ollut pohjassa alun perinkään kunnolla.

Toisekseen, moottorin lämpötila-anturit oli kytketty ristiin syystä, jota minun järki ei ymmärrä. Siniselle (ruiskuanturi?) tuleva piuha meni ruskeaan (lämpötila-anturi?) ja toisinpäin. Itse anturithan eivät käy ristiin. Kokeiltiin irrottaa molemmat anturit, koska ainakin tämä M20-kone on kuulemma melko tarkka siitä toimiiko lämpötila-anturi vai ei - rikkonaisella anturilla kone ei vaan käynnisty, saa vissiin liikaa tai liian vähän bensaa tai jotain. (No siltä se ainakin haisi että bensaa tuli oikein tulvimalla.) Tässä vaiheessa startti alkoi kuulostaa siltä, että akku oli loppunsa edellä.

Vaihdettiin täyteen ladattu akku ja uusi yritys. Eetteriä imuputkeen vähän niin kuin potkuksi. Ja hei, nyt se jo lupasi. Ensin luulin kuulleeni väärin.

Totta helkkarissa auton on yleensä hankala käynnistyä, jos se on seissyt talven yli pihalla, joten pitihän sille vähän antaa kenkää (ja lisää eetteriä) että sen sai käynnistymään ihan oikeasti eikä vain hörisemään. Mutta kyllä se siitä sitten lähti, kun vaan sitkeästi antoi kierroksia.

Pieniä probleemia on tuosta hangessa seisomisesta jäänyt, esim. etujarrut on jumissa ja puolet sähköistä on pimeenä, mutta eipä haittaa, onhan tässä koko kesä aikaa korjailla.

Ps. Eipä muuten tullut kokeiltua vikakoodinlukua uudelleen tuon pääreleen kytkemisen jälkeen. Saattaisiko boksin puhumattomuus johtua siitä, ettei päärele ollut kiinni?