Olin jo moneen kertaan sanonut, että tuossa autossa on sähkövikaa sähkövian jälkeenkin ja että siihen pitäisi varmaan uusia 90% sähköjohdoista ja piuhoista ennen kuin sen saisi toimimaan luotettavasti. Sanoin myöskin aika monesti, etenkin paikallistettuani taas kerran uuden ärsyttävän ja käsittämättömän vian, että minä työnnän tuon auton järveen.

Kävin katsomassa yhtä upeaa turbotettua Bemaria etelässä päin, mutta se oli ihan liian tehokas ja ihan liian kallis minun budjetille, vaikka houkuttelikin melkoisesti. Jätin sen haaveen ja aloin katsella autoja hintahaarukalla 1500-2500 euroa. Muut kriteerit olivat: BMW (totta kai) 525-535, vuotta 1995 vanhempi, punainen, musta tai hopeinen. Pari kuukautta meni, ja sitten se oikea löytyi.

1.8-litrainen kone sai väistyä kaksi- ja puolilitraisen tieltä, kun silmiini osui Nettiautosta tummanpunainen vuoden 1993 E34 525 M50. Olin katsellut jo muutamaa samantapaista autoa sitä ennen, ja suurimmassa osassa niistä tuntui olevan jotain pahemman kerran pielessä. Enimmäkseen ne oli ruostuneet puhki, kone nakutti tai nivelet olisi pitänyt vaihtaa suunnilleen saman tien. Mutta tämä yksilö näytti olevan ihan kunnossa. Ainoa vika, joka ilmoituksessa mainittiin, oli, että tankki vuoti tiputellen, jos bensaa tankkasi yli 40 litraa. Mutta ei se mitään, kokeillaan, ajattelin ja otin yhteyttä myyjään päästäkseni katsomaan kaunokaista.

Lauantaina 16.11.2013 lähdimme autoista vähän enemmän tietävän ystäväni E:n kanssa matkaan kohti Kuopiota. Minun piti ottaa joku vähän tietäväisempi mukaan, ettei minua vedätettäisi ihan sata-nolla, koska tähän mennessä olin oppinut autoista lähinnä vain sen, miten niillä ajettiin ja miltä niiden suunnilleen piti kuulostaa kun ne toimivat oikein. Silloisesta autosta viisastuneena olin kirjoittanut pitkän listan, joka piti kohta kohdalta tsekata, ennen kuin tekisin ostopäätöksen. Siinä listassa luki kaikenmoista vilkuista pyyhkijöihin, kytkimestä vaihdelaatikkoon ja moottorin äänistä nivelien kuntoon.

Ulkoisesti auto näytti erittäin hyvältä, mitä nyt pieniä maalivaurioita ja epämääräisillä punaisen sävyillä paikattuja länttejä siellä täällä. Ne olisi helppo korjata. Lähdimme koeajolle ja minä selasin listaani läpi siinä samalla kun E ajoi ja kertoi miltä auto tuntuu. Sähköosat, check. Pissapoika ja pyyhkijät, check. Jarrut: toimii. Kiihtyvyys? Edelliseen autoon verrattuna VAU! Moottorin äänet? Oikeen hyvä. Vaihteisto? Toimii kuin junan vessa. Ruostevauriot? Pieniä siellä täällä. Nivelet ja iskarit? Kunnossa.

Minä varasin auton ja läksin kotiin hoitamaan raha-asiat. Viikon päästä kävimme hakemassa bemarin, ja minä olin tyytyväinen kuin simpukka nousuveden aikaan. (Takaraivossa nakutti kuitenkin epäilys, että voi perkele, jos tämäkin osoittautuu samanlaiseksi mätäpaiseeksi kuin edellinen... Mutta kun se ei tuntunut siltä, toisin kuin edellinen). Sinä viikonloppuna oli juuri satanut ensilumi ja tiet olivat paikoin jäässä. Uudessa autossa oli alla vanhat kitkarenkaat. En varmaan ikinä unohda sitä jännäpaikkaa, kun ajettiin peräkanaa pitkin alaspäin viettävää hiekkatietä, joka oli täysin peilijäässä; mustassa autossa oli huonot nastarenkaat ja punaisessa huonot kitkarenkaat, joten mentiin vähän niin kuin kieli keskellä suuta ja erittäin hitaasti. Minä ajoin vanhaa autoa vielä toistaiseksi. En luottanut itseeni vielä tarpeeksi, että olisin uskaltanut hypätä tehokkaamman auton rattiin, etenkin kun en ollut vielä koskaan ajanut talvella ja vieläpä kitkoilla. Se matka mentiin silleen, että minä ajoin edellä ja E tuli perässä punaisella paholaisella, ja minä kattelin taustapeiliin koko ajan, ettei se aja ulos tieltä. Puolimatkassa pysähdyttiin huoltsikalle, jossa tehtiin paperit, ja minun vanha musta Bemuni siirtyi E:lle, jolla se on vielä tänäkin päivänä. Vähän tuli surku, mutta päällimmäisenä oli helpottunut ajatus: Pääsinpäs siitä murheenkryynistä!

Ajettiin Kuopiosta suoraan tutun luokse vaihtamaan renkaat päikseen. Punainen viisikaksivitonen sai alleen ne kehnonpuoleiset nastat ja musta viisikasitoista sai ne kitkat, joissa oli hienommat vanteet. NYT minä osasin ja uskalsin ajaa uudella autollani. Voi jessus että minä tykkäsin revitellä sillä autolla pitkin moottoritietä, kun se kiihtyi kymmenen kertaa paremmin kuin vanha ja ohjattavuus oli ehkä kolmesataa prosenttia parempi. Edellisen auton ohjaus oli ollut niin väljä, että rattia sai kääntää neljäsosakierroksen ennen kuin pyörät liikkui mihinkään.

Minun uusi Bemuni oli kaunis. Ei ihan niin räyhee kuin edellinen, mutta hienostuneempi. Auton väri on Calypsorot Metallic, joka on kuulemma yksi harvinaisemmista tuon autotyypin väreistä. :)

Noissa kuvissa autossa on vielä alla ne karmeat kitkat, joilla meno oli enemmän luistelua kuin ajamista.

Autossa oli pientä korjauslistaa:

• Bensatankin vuoto, tulee kuulemma tankin takaa kulkevasta letkusta
• Maalipinnan pienet vauriot
• Pissapojan suuttimet suihkuttaa mihin sattuu
• Pyyhkijän sulat kuluneet
• Auto sanoo käynnistettäessä BRAKE LININGS, kuulemma jarruanturin piuha poikki kuskin puolen renkaalta
• Venttiilikannen tiiviste pitää vaihtaa
• Rekisterikilven valossa jotain häikkää, lamput toimii mutta tietokone väittää että ne eivät toimi. Lieneekö eriparilamput?

Oli hämmentävää, kun alla oli auto, jossa kaikki oleellinen toimii! :-O