Minähän en siis todellakaan välittänyt autoista hevon kukkua. Mulle oli ihan sama minkä vempeleen kyydissä istuin, kunhan kuski osasi ajaa ja kunhan auto kulki. No okei. Kunhan se ei ollut hissisitikka tai Hyundai Poni. Siinä meni raja.

Mutta jossain vaiheessa asiat vähän niin kuin muuttui. Se taisi olla talvi 2008, kun vanha Mazda 626, jonka lukot sai auki vaikka kynsiviilalla, sai tehdä tilaa uudelle (käytetylle) autolle.

Kaikki muistavat varmaan ensirakkautensa. Se ei haalistu ikinä, vaikka se olisi päättynyt kuinka surkeasti tahansa. Helmikuussa 2008 Nettiautosta löytyi musta kaunotar, BMW 518 vm. 1991, ja se oli menoa. Minä ihastuin siihen autoon niin että humahti.

bmw3_modified-normal.jpg

Silloin en tietenkään aavistanut, että se menopeli oli sisältä ihan mätä ja tulisi leviämään puolen vuoden päästä keskelle Heinolan moottoritietä. Enhän minä tiennyt autoista muuta kuin että jotkut kulkee dieselillä ja jotkut bensalla ja että käy hassusti, jos tankkaa väärää ainetta. Mutta se Bemu oli KAUNIS. Ja olen edelleen sitä mieltä, että se on aivan saamarin nätti auto - ulkopuolelta. Nykyään se on eksällä. Eli siis eksän eksä. Haha hah.

Noo, tosiaan toukokuussa 2008 olimme tulossa siskon lakkiaisista, ja auto sanoi sopimuksen irti jossain Tähtihovin kohdilla. Yksi nykäisy, pari kilsaa eteenpäin, ja sitten auto sammui lennosta. Ei ääntäkään; humps, se vaan sammui. Eikä lähtenyt käyntiin vaikka yritettiin ties mitä. Takapenkillä oli kaksivuotias tenava, joka tietenkin hätääntyi ja kysyi miksei lähdetä ajamaan, ja etupenkillä kaksi aikuista, joista toinen kävi kiroillen läpi sulakeboksia ja bensapumppua ja starttimoottoria ja ihmetteli mikä oli pielessä, ja toinen mietti mitä pitäisi tehdä, koska olimme keskellä motaria ja Tähtihoviin oli matkaa 5 kilometriä ja rupesi jo olemaan aika viileää. Toukokuussa klo 11 illalla pihalla ei yleensä ole enää kovin lämmintä...

Päästiin Tähtihoviin, kun eräs ystävällinen pariskunta hinasi meidät ja lakon tehneen automme sinne. Siellähän se musta bemari sitten seisoi yötä myöten ja me saimme kyydin kotiin. Kun se kaara haettiin sieltä myöhemmin ja vietiin tutun automekaanikon luokse katsastettavaksi, kaveri sanoi, että tästä on kuules männät solmussa ja kone tuhannen päreinä, miten pirussa tälle näin kävi? Siitä oli katkennut joku keinuvipu ja kone oli sanonut että poks, ja sehän tässä kaikista merkillisintä olikin, että se teki sen hipihiljaa! Minun ymmärrys ei riitä vieläkään. Miten auton moottori voi levitä aivan totaalisesti ääntäkään päästämättä?!

Meillä kävi tuuri, ja saimme autoon uuden - siis käytetyn - koneen suht halvalla, se taisi kustantaa jotain parisataa euroa matkakuluineen. Kone paikalleen ja vot, matka jatkui jälleen.

27-5-2013-normal.jpgSitten pari vuotta eteenpäin minun ja silloisen miehen tiet erosivat. Auto oli minun nimissä jostain ihmeen älynväläyksestä johtuen, ja niinpä se sitten päätyi minulle. Tai oikeastaan se seisoi jokusen aikaa eräällä tyhjällä parkkiksella. Oikeastaan se seisoi siellä lahoamassa kahdeksan kuukautta. Sinä aikana minä kävin autokoulun ja sain ajokortin. Olin 28, kun sain sen lärpäkkeen viimein lompakkooni. Ja koska olen aina ollut sitä mieltä, että mitä enemmän vauhtia, sen hauskempaa, niin nyt minua ei pysäyttänyt enää mikään (paitsi ehkä poliisisetä, jos innostun vähän liikaa).

Koska eksää ei kiinnostanut tehdä autolle mitään, minä kävin hakemassa sen kotiin. Se oli aika kehnossa kunnossa: ruoste oli syönyt pohjan puhki useista kohdista, akku oli finito, nivelet kuluneet ja koko auto oli täynnä roskaa ja paskaa, mutta sinnikkyydellä se saatiin leimalle ja liikenteeseen. Sen siivoamiseen ja kunnostukseen meni kaksi kuukautta. Samalla laitoin etuoviin bemu1-normal.jpgoman näköiset teippaukset. Ja samalla tein talvirenkaista kesärenkaat köyhän konstein, eli siis talttameisseli kouraan ja nastat irti.

Voi sitä ylpeyden tunnetta, kun viimein ajoin autoni kotipihaan. Siitä eteenpäin kulutinkin sen korjaamiseen mittavan määrän hermoja per kuukausi.

Ensin levisi laturi. Olin juuri tullut jostain pitkältä reissulta, ehkä Joensuusta, ja sitten auto sammua pätkähti keskelle kotikaupungin keskustaa. Kaikki virrat pois, puf vaan. Se lähti kaapeleilla käyntiin ja saimme ajettua sen kotipihaan. Laturihan siitä oli paukahtanut. Ei kun uusi tilalle, hintaa 180 € plus hikeä, verta ja kyyneleitä.

Seuraava operaatio oli puhallin. Se oli ollut hajalla jo ties miten kauan, eli siis auto puhalsi sisätiloihin pelkkää kuumaa. Vesipumppu oli mennyt ja joitakin venttiilejä. Pumppu vaihdettiin, jonka jälkeen rotisko rupesi mystisesti kadottamaan jäähdytysnesteitä. Ei SE vielä mitään. Mutta hei! Hauskempaa oli vasta tulossa.

Joskus elokuussa oltiin lähdössä tenavan kanssa Joensuuhun päin, eikä päästy edes kaupungin rajan ulkopuolelle, kun yhtäkkiä stereoista katosi virrat. Samalla pyyhkijät ja vilkut lakkasivat toimimasta. Minä mietin että mitä helvettiä tapahtui, ajoin ulos motarilta ja lähimmälle bensa-asemalle ihmettelemään. Enhän minä osannut tehdä muuta kun tsekkailla sulakkeet läpi. Pääsulakkeesta en tiennyt siinä vaiheessa vielä mitään.

Ostin nipullisen uusia sulakkeita ja yrtin vähäisillä saksan taidoillani paikallistaa boksista pyyhkijöiden ja mankan sulakkeet. Onnistuin, ja vaihdoin. Käynnistin auton. Kaikki toimi. Noin viisi minuuttia. Sitten taas: mankka ja pyyhkijät sammuivat. Siinä vaiheessa ajattelin, että ei hitto, nyt jäi kyllä reissu välistä, minä en tällä autolla lähde ajamaan monta sataa kilometriä jos se tekee tämmöistä, enkä tiedä mikä on vialla.

Soiteltuani automekaanikkokaverit läpi ja kuultani eräältä asiantuntijalta että autostani on mennyt monen sadan euron arvoinen ohjainboksi (jota tuon ikäisessä autossa ei edes ole, kaveri taisi kuulla vuosimallin väärin), päädyin viimein BTCF:n foorumille ja kyselin siellä neuvoa omituiseen sähkövikaan, joka ilmenee ainoastaan koneen lämmetessä. Siellä käskivät tsekata päävirtasulakkeen, joka näytti tältä:

12-8-2013-normal.jpg

Se oli keskeltä ihan mutkalla ja toisesta päästä murtunut, melkein poikki. Koko paska katkesi, kun ruuvasin toisen pultin irti. Niin että ei ihme, jos virta ei kulkenut normaalisti! Ajelinpa sitten Motonettiin ja ostin sieltä pussillisen noita sulakkeita, taisi maksaa kokonaiset 90 snt. Vaihdoin sulakkeen ihan omin kätösin. Minä, joka en ollut ikinä vaihtanut edes rengasta autoon. Että olin rinta rottingilla, kun auto toimi täydellisesti sulakkeen vaihdon jälkeen.

Kauanpa sitäkin iloa kesti. Seuraavan kerran pyyhkijät ja mankka tekivät tenän Tampereen motarilla keskellä kaatosadetta. Oli aika lysti tilanne, kun vettä tulee kuin Esterin perseestä, vauhtia on päälle sata kilometriä tunnissa, ja yhtäkkiä pyyhkijät jämähtää keskelle lasia ja valot sammuu autosta. Moottori ei sentään sammunut! Ohjasin puolisokkona tien sivuun ja kirosin kuin merimies. Seisotin autoa siinä jonkin aikaa, mietin että mikä siihen nyt tuli, ei se voi taas olla se sulake. Olisko akku? Kun sade vähän taukosi, menin konepellin alle tutkimaan. Kyllä, se oli se saamarin sulake taas. Se auto söi niitä kuin karkkeja. Edellisen kerran olin vaihtanut kyseisen nippelin pari viikkoa takaperin.

25-4-2013-normal.jpg

Vaihdoin pääsulakkeen ainakin neljästi parin kuukauden sisään. Sitten meni hermot, ja taas kerran tutun mekaanikon luokse mentiin ihmettelemään, mikä siellä tekee niin jumalattomia virtapiikkejä koko ajan. Syylliseksi paljastui pyyhkijä. Toinen pyyhkijä oli ruostunut puhki kiinnikkeistään ja koko systeemi oli pudonnut sentin alemmas pellin sisään kuin missä sen piti olla, joten aina, kun pyyhkijöitä käytti, pyyhkijöiden moottori joutui tekemään kymmenkertaisesti töitä. Ei siis ihme, että pääsulake näytti aina viikon jälkeen siltä kuin se olisi käynyt vähän tehosekoittimessa.

Pyyhkijäongelma korjaantui jollain patentilla, en muista enää millä. Sen jälkeen sulakkeet ei ole paukkuneet. Mutta annahan olla: päästiin ehkä kuukausi eteenpäin, ja sitten eräällä Helsingin reissulla apukuskin ikkuna juuttui auki! Siellä se auto sitten seisoi yön ajan keskellä Helsingin keskustaa jätesäkki ikkunan peittona, ja kuka tahansa puliukko olisi voinut mennä nukkuun mun auton takapenkille, koskapa ovet sai auki vain työntämällä käden puoliavonaisesta ikkunasta. Kotiin päin ajellessa oli kiva päästellä motarilla sataakahtakymppiä ikkuna auki. Ja silloinhan oli siis syyskuu. Kaulaliina kaulaan, hanskat kouriin ja menoksi. Ikkuna korjattiin sitten taas sen tutun mekaanikkoparan avustuksella. Etuoven lukkopatentti oli luiskahtanut ikkunan kammen väliin ja mekanismi oli jäänyt jumiin.

Pari viikkoa taas kului, ja sitten yksi kaveri katsoi, että hei, sulla ei toimi pakkivalot. Mitä hittoa! No eikun uutta katkaisijaa ostamaan ja toivomaan että asia ratkeaisi sillä. Irrottelin katkaisijan, taaskin omin pikku kätösin ja puhelin toisella korvalla (puhelimessa oli jälleen kerran se mekaanikkokaveri, joka neuvoi missä se katkaisija on ja miten se irrotetaan), ja kun sain katkaisijan kouraan ja vertasin sitä uuteen, niin ei helvetti. Liittimet oli eri kokoiset. Taas minä kirosin kuin piru. Asia ratkesi sillä, että ajelin mekaanikkoystäväni luokse, ja hän teki minulle patentin, jolla katkaisija saatiin toimimaan.

Mentiin ehkä viikko eteenpäin siitä. Sitten joku älypää keksi, että mun auto olisi kiva viedä, ja iski ruuvimeisselin kuskin oven lukkoon. Minä yksi aamu ihmettelin että kas kun kuskin oven lukko ei toimi! Koko lukkosysteemi oli paskana. Ainoa keino päästä autoon sisälle oli mennä apukuskin ovesta, joka sekään ei toiminut kunnolla. Pariin viikkoon auton ovia ei saanut lukkoon ollenkaan. Minä ostin uuden lukkosysteemin, ja sen vaihtaminen oli yksi veemäisimmistä urakoista, joita olen nähnyt. Minähän siis lähinnä vain ruuvasin ruuveja ja irrotin ja kiinnittelin ovipahveja, ja miehet hoiti likaiset työt...

Piakkoin sen jälkeen minä ajattelin että nyt perkele riittää. En meinannut ruveta odottelemaan, että vaihdelaatikko leviäisi seuraavaksi; sehän siinä autossa oli ollut jo pitkään tosi löysä, eikä vaihdekeppiä katsomalla aina tiennyt oliko vaihde se ykkösellä vai kolmosella. Niin jotta rupesin sitten kattelemaan uutta autoa... vähän *köh köh* tehokkaampaa tällä kertaa...